Lasten ruokailutavat hukassa, koulun keittäjät saa kärsiä

Aamulehdessä tamperelaisen Pyynikin koulun keittäjä Varpu Kallio kysyy, että voisivatko vanhemmat aloittaa kodeissa ruokatapakasvatuksen. Hän ei tiedä itkisikö vai nauraisiko oppilaiden käytöksestä.

Kallion mukaan lapsille voisi kertoa, että ruokaa ei kahmita käsin astioista omalle lautaselle, kurkkuja ei kuulu heittää seinään, leipiä liimata voilla pöydän alle, aterimia ei heitellä kohti keittäjää tai ruokaa tunkea kukkaruukkuihin.

– Ihan arkipäivää on se, että kun toivotan oppilaita tervetulleiksi syömään, joku vastaa: ”Tämmöistä paskaa sä viitsit tarjota meille.”

Kiroilu, huutaminen ja uhkailu ovat lisääntyneet sekä ylä- että alakouluissa. Myös positiivisia asioita löytyy Kalliolta kerrottavaksi.

– Syksy alkoi aivan loistavasti, kun eräs poika tuli luokseni ja sanoi, että kiva, kun jaksamme tehdä tätä työtä. Vastasin hänelle, että nuo kauniit sanat kantavat minua jouluun asti.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa