Vankilassa opitut taidot pelasti jääkiekkoilijan hengen

Kovaluisen Mike Dantonin NHL-uran päättyi vankilatuomioon vuonna 2004, kun hän sai 7,5 vuoden vankeustuomion palkkamurhan järjestämisestä. Kohteena oli agentti David Frost, mutta murha ei onnistunut.

Danton pelaa nykyään Ruotsin 1-divisioonan IFK Oressa, jossa eräs joukkuekaveri saa kiittää häntä suuresti vankilareissusta. Ilta-Sanomat nimittäin kertoo, että Dantonin vankilassa suorittama ensiapukurssi pelasti Marcus Bengtssonin hengen ottelussa Söderhamn/Ljusnea vastaan.

Bengtsson joutui kovan taklauksen kohteeksi ja putosi jäähän. Danton havaitsi nopeasti, että rajusti kouristeleva Bengtsson meinaa tukehtua kieleensä.

– Hänen silmänsä kääntyivät ympäri ja suu aukesi aavistuksen. Silloin työnsin sormeni hänen suuhunsa ja sain vedettyä kielen pois kurkusta, Danton kertoo.

Bengtsson palasi tajuihinsa useiden minuuttien jälkeen ja pystyi puhumaan. Bengtsson toivoi, että ottelu pelataan loppuun.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa