Bussikuskin hakkaajat vankilaan 4,5 vuodeksi

Aamulehden mukaan Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 17- ja 18-vuotiaat nuoret miehet neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen bussinkuljettajan törkeästä pahoinpitelystä.

Pahoinpitely tapahtui helmikuussa Elielinaukiolla Helsingissä, koska hän oli pyytänyy nuoria siirtymään pois linja-auton tieltä. Kuljettajaa kuristettiin, hakattiin ja potkittiin päähän. Hänelle jäi pysyvät vauriot: muun muassa erittäin vakava aivovamma ja epilepsia.

Oikeuden mukaan teoille ei löytynyt mitään motiivia. Kaksikko tuomittiin myös maksamaan uhrilleen noin 40 000 euron korvaukset.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa