Tällä viikolla kalenterissa käännettiin näkyviin joulukuu. Tähän mennessä vuosi on ollut elämäni raskain, mutta ehkä tämän voi nähdä uuden alkuna. Tulevaa ei voi ihminen ennustaa, onneksi.
Äitin kuolemasta on nyt kolmisen viikkoa ja se oli tietenkin hyvin raskasta. Toisaalta helpotusta tuo se, että hän oli oikeastaan ns. jatkoajalla. Lääkäreiden mukaan hänen piti menehtyä rintasyöpään jo keväällä…
Sairaudesta Taistelija kuitenkin otti silloin torjuntavoiton ja palautui vielä lähes entiseen kuntoon. Lokakuun puolivälissä kunto sitten romahti ja selvisi nopeasti, että paluuta ei ole.
Mahtuu tähän vuoteen myös yksi todella iloinenkin tapahtuma. Veljen perheeseen syntyi syyskussa Kiia-vauva, joka on aivan ihana. Ei siis huonoa ilman hyvääkin.