Kaupat tekevät voittoa vielä 70%:n alennuksellakin

Taloussanomat paljastaa, että jos tuotteen hinnasta leikataan 70 prosenttia niin silti kaupat tekevät hyvää bisnestä. Asiantuntijoiden mukaan eniten ilmaa on vaatteiden ja jalkineiden hinnoissa.

Myös kodinkoneiden hinnoissa aiemmin olleet roimat katteet voivat selittää monien kymmenien prosenttien viilaamisen pois hinnoista. Myyjät antavat ymmärtää, että tämä on nyt halvin hinta millä tuotteen tulee ikinä saamaan. Näin ei kuitenkaan ole.

Uskomus, että kaupat vain haluaisivat eroon edellisen kauden tavarasta ei pidä paikkansa. Tuotteissa täytyy olla katetta vähintään sen verran, kun tuotteen hinnasta annetaan alennusta

Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Anna-Riitta Lehtinen muistuttaa kuluttajaa olemaan tarkkana mitä alennusmyynneistä ostoskassiinsa pyydystää. Usein alennustavara voi olla täysin eri tuotteita normaalihintaisiin verrattuna, esimerkiksi heikompaa laatua.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa