Helsingin lounaspaikkojen broileri tulee Thaimaasta ja Brasiliasta

Helsingin Sanomat kysyi kymmenen Helsingin keskustan kahvilan ja ravintolan lounaalla tarjoaman broilerin alkuperämaata. Vain neljässä paikassa alkuperän kerrottiin olevan Suomi. Eniten broileria tuodaan Thaimaasta ja Brasiliasta.

– Sitä saa noin 15–20 prosenttia halvemmalla, jolloin aterian hinta saadaan lounassetelihinnoittelun piiriin. Tuotteissa on myös se etu, ettei ravintolalle tule hävikkiä, kun ne otetaan pakasteesta, perustelee Hok-Elannon ravintolatoiminnan hankintapäällikkö Isto Friman.

Liha kuumennetaan ja jäähdytetään alkuperämaassa lintuinfluenssan vuoksi. EU säätelee broilerin turvallisuutta ja kulkua kuluttajalle teurastamolta eteenpäin, mutta kasvatukseen EU ei puutu…

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa