Duudsonit mukana Kirkon Ulkomaanavun -kampanjassa

Duudsoneiden Jarno ja Jarppi ovat mukana Kirkon Ulkomaanavun Avain ammattiin -kampanjassa, jonka tavoitteena on antaa kehitysmaiden nuorille avain tulevaisuuteen koulutuksella. He lähtivät mukaan kampanjaan, koska uskovat, että kehitysmaiden nuorten asemaa voidaan parantaa.

– On hyvä miettiä, että kuinka moni alussa tosiaan uskoi, että neljä Pohjanmaan junttia on kerran Hollywoodissa! Asenteen ydin onkin se, että uskaltaa uskoa itseensä ja unelmaan, Jarno sanoo.

– Kun saadaan edes pienen ydinporukan olot muuttumaan, hyvinvointi leviää vähitellen koko yhteisöön, Jarppi vetoaa.

Duudsonit patistavat kaikkia suomalaisia allekirjoittamaan kampanjan vetoomuksen presidentti Sauli Niinistölle, jotta Suomi alkaisi kansainvälisesti vaatia tekoja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien nuorten auttamiseksi.

– Maailmassa on tällä hetkellä 1,2 miljardia 15-24-vuotiasta nuorta, suurin ikäluokka koskaan. Kaikki nuoret maailmassa ovat samanlaisia – jos nuori ei pääse opiskelemaan tai saa ensimmäistä työpaikkaa, hän on vaarassa syrjäytyä, Kirkon Ulkomaanavun viestintäjohtaja Veera Hämäläinen kertoo.

Kirkon Ulkomaanapu tukee nuorten koulutusta ja työllistymistä esimerkiksi kampanjan kohdemaissa Kongossa ja Hondurasissa. Molemmissa maissa nuorten opiskelumahdollisuudet ovat hyvin niukat.

Pietari

Vastaa