KRP kaipaa havintoja Hyvinkään ampujasta

Hyvinkään ampumavälikohtauksen esitutkintaa on jatkettu KRP:n ja Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen voimin. Tutkinnan painopiste on teknisen rikospaikkatutkinnan viimeistelyssä ja kuulustelujen jatkamisessa.

Pääepäillyn kuulemista jatketaan sunnuntain kuluessa ja muutoinkin selvitellään hänen tekemisiään tekohetken molemmin puolin kaikin keinoin. Häntä tultaneen esittämään vangittavaksi alkuviikosta.

Loukkaantuneen poliisin tila on edelleen kriittinen. Useita henkilöitä on edelleen sairaalahoidossa.Uhrit ovat nuoria aikuisia, Hyvinkään seudulla asuvia ja kansalaisuuksiltaan suomalaisia.

Poliisia kiinnostaa erityisesti lisähavainnot tekohetken aikoihin. Henkilöt, joilla on havaintoja epäillystä, hänen liikkeistään, ampumisesta ja pakomatkasta ja jotka eivät ole vielä havaintojaan ilmoittaneet, voivat ilmoittaa tiedoistaan nroon 071 878 6891 (klo 8-20).

Paikalla olleet henkilöt, jotka ovat mahdollisesti hukanneet omaisuuttaan tapahtuman yhteydessä, voivat ottaa yhteyttä ravintoloihin aukioloaikojen puitteissa. Mikäli kateissa oleva omaisuus ei löydy ravintolasta, sitä voi tiedustella myös Hyvinkään poliisista.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa