Portsarit narauttavat alaikäisiä Facebookin avulla

BBC:n mukaan Britanniassa osa ravintoloiden järjestysmiehistä käyttää työssään apuna Facebookia. Portsarit pyytävät asiakkaita kirjautumaan älypuhelimella Facebookiin ja pyrkivät varmistamaan, että henkilökortissa olevat tiedot ovat oikeat.

– Ensimmäisellä kerralla en tiennyt miten ajatella asiasta, mutta sitten aloin miettiä, että näinkö todella tarkastetaan miten vanha minä olen. Halusin kuitenkin päästä klubiin sisälle, joten suostuin näyttämään profiiliani, 20-vuotias Charlotte Neal kertoo.

Neal:n kertoman mukaan portsarit ovat pyytäneet vahvistamaan henkilöllisyyden Facebook-profiilin avulla jo muutamaan otteeseen. Eikä hän ole ainoa tapaus.

Järjestysmiehiä kouluttavan Akira Training -yhtiön johtaja Paul Martin-Beades kertoo, että portsareiden toimintaa ei voida pitää hyväksyttävänä. Kritisoijien mukaan kyseessä on asiakkaiden yksityisyyden loukkaaminen.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa