MikroBitti testasi, Kolikkopelit.com suurta kusetusta

Kolikkopelit.com -pelisivuston epämääräiset 15 euron lahjakortit ovat herättäneet kiinnostusta kansassa. Usea taho on myös varoittaneet sivuston laittomista toimista.

MikroBitin OP Komonen oli käynyt testaamassa Kolikkopelit.comin lahjakorttia. Kirjautuessa sivusto lupaa vielä lisää ilmaista rahaa, jos hän siirtäisi euroja pankkitililtä pelattavaksi. Tämä summa tuplattaisiin sataseen asti.

Hän toteaa, että esimerkiksi pelatessa Space Racea pelikassa ei juuri kartu lukuisista voittomahdollisuuksista huolimatta. Aikansa pelattuaan iskee kitsauden peikko ja OP päättää kotiuttaa ruletista voittamansa eurot.

Rahojen kotiutus ei kuitenkaan onnistu, sillä rahaa ei voi nostaa, jos kierrätysehdot eivät täyty. Pelkällä lahjarahalla pelaaminen ei riitä, vaan omaa pelirahaa on siirrettävä vähintään viisi euroa.

Rahaa on myös kierrätettävä eri peleissä 40 kertaa. Eli mikäli lahjakortin lisäksi on pelitilille siirtänyt viisi euroa on voitettava ja pelattava yhteensä 800 euron edestä, ennen kuin voittoja voi kotiuttaa.

Enpä taidakaan kokeilla tuota lahjakorttia, sillä homma taitaa oikeasti olla suurta kusetusta.

Pietari

Vastaa