Marjanpoimijoita pidettiin nälässä, eikä palkkoja maksettu

Expressen uutisoi, että ruotsalainen maanviljelijä Erik Kihlén koki suuren yllätyksen, kun hänen pihalleen ilmestyi kaksi hyvin peloissaan ollutta marjanpoimijaa. Miehet sanoivat vain ”polis!” ja ”problem!”.

Bulgarialaiset poimijat halusivat poliisia odotellessaan piiloutua tilan ulkorakennuksen taakse. Kihlén yritti rauhoitella hyvin nälkäisiä miehiä ja tarjosi heille ruokaa sekä juomaa.

Poliisille miehet kertoivat tulkin välityksellä, että heille oli luvattu hyvä palkka, majoitus ja ruokaa. Miehet eivät olleet saaneet ruokaa neljään päivään ja palkastakaan ei ollut tietoa. He joutuivat myös asumaan teltassa.

Heidän ilmoitettua lähtöaikeistaan, työnantaja lupasi lainata heille 500 euroa. Samalla hän uhkasi katkaista miehiltä jalat, jos ei saisi rahojaan takaisin. Heitä oli myös jahdattu autoilla sen jälkeen, kun he pakenivat työnantajaltaan.

Uppsalan poliisi pidätti torstai-iltana 43-vuotiaan miehen epäiltynä ihmissalakuljetuksesta.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa