AKT:n Sorvali Kataiselle: ”Aloittelevalta pääministeriltä” pois 3300€/kk

Pääministeri Jyrki Katainen ihmetteli keskiviikkona puolueensa ministeriryhmän kokouksessa Oulussa, että miksi kuorma-autonkuljettajan ammattiin opettelevalle nuorelle pitää maksaa ammattimiehen palkkaa. Asiassa ei kuulemma ole mitään tolkkua.

AKT:n vt. puheenjohtaja Arto Sorvali on tyrmistynyt Kataisen puheista. Sorvali ehdottaa vastaavasti aloittelevalle pääministerille harjoittelijan palkkaa, eli 7 700 euroa kuussa noin 11 000 euron sijaan.

– Pitäisikö aloittelevalle pääministerille maksaa esimerkiksi kaksi ensimmäistä vuotta harjoittelijan palkkaa? Siinä ei ole mitään tolkkua, että pääministerinä täysin osaamaton saa heti ammattimiehen palkkaa, jyrähtää tiedotteessa.

Sorvali mukaan kommentista näkee, ettei pääministeri tunne kuljetusalaa eikä sen ammatteihin johtavia koulutuspolkuja. Oppisopimuskoulutus on Sorvalin mukaan yksi hyvä väylä kuljettajan ammattiin ja työssä oppijan palkka on noin 70 prosenttia ammattimiehen palkasta.

– Tämä Kataisen ”fantastinen” oivallus paljastaa työväenpuolueeksi naamioituneen kokoomuksen oikean karvan. Kokoomus haluaa tehdä nuorista yritysten lähes ilmaista halpatyövoimaa, korostaa Sorvali.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa