Kadonnut 78-vuotias marjastaja löytyi, vietti yön puunjuurella

Vihannin Alpualla eilen iltapäivällä kadonnut 78-vuotias marjastamaan lähtenenyt nainen on löytynyt. Nainen löytyi tänään klo 10.50 olosuhteisiin nähden hyväkuntoisena.

Nainen oli kertonut selviytyneensä yön yli istumalla puunjuurella ja syöden keräämiään marjoja. Löytöpaikka sijaitsee noin kilometrin päässä polkupyörästä, jolla hän oli tullut marjastamaan.

Eksyneen marjastajan etsintään käytettiin rajavartioston helikopteria. Etsintöihin osallistui eilen ja tänään useita poliisipartioita Jokilaaksojen poliisilaitoksen alueelta.

Lisäksi vapaaehtoinen pelastuspalvelu ja kyläläiset muodostivat noin 50 hengen etsintäryhmän. Heidän apunaan oli puolustusvoimilta 26 hengen ryhmä. Poliisi kiittää kaikkia etsintään osallistuneita.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa