Siirry sisältöön

Angry Birds -makeispusseja myyty jo 5 miljoonaa

Fazer Angry Birds -makeiset tulivat Suomessa kauppoihin kesäkuussa. Nyt Angry Birds -makeispusseja on myyty maailmanlaajuisesti 5 miljoonaa, mikä on Fazerin kaikkien aikojen ennätys.

Angry Birds -makeisia myydään jo 15 maassa sekä matkustajaliikenteessä laivoilla ja lentokentillä. Fazer Leipomot & Makeiset -liiketoiminta-alueen toimitusjohtaja Pekka Rantala toteaa, että viisi miljoonaa pussia viiden kuukauden aikana on erittäin hieno myyntisaavutus.

Lanseeratessamme keväällä Fazer Angry Birds -makeiset olimme varmoja, että käsissämme on menestystuote. Olemme siitä huolimatta iloisen yllättyneitä makeisten saamasta valtavasta suosiosta.

Vihaiset linnut ovat kotiutuneet hyvin myös Ruotsiin, Baltian maihin, Norjaan, Tanskaan, Puolaan, Tšekin tasavaltaan, Islantiin, Ukrainaan, Kazakstaniin ja Azerbaidzhaniin. Lintujen uusimpia aluevaltauksia syksyn aikana ovat olleet Venäjä ja Singapore.

Myynti on ollut vahvinta Suomen ja Ruotsin lisäksi Travel trade -myynnissä, jota varten suunnittelimme oman pakkauskonseptin.

Kansainvälisen myynnin laajentaminen on hyvin käynnissä myös useihin muihin Euroopan maihin sekä Aasiaan kansainvälisten lentokenttien kautta. Tällä hetkellä neuvottelemme makeismyynnin aloittamisesta muun muassa Isossa-Britanniassa, Japanissa, Kiinassa ja Saksassa, Pekka Rantala kertoo.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

a