Baumgartner hyppäsi 39 kilometrin korkeudesta

Itävaltalainen 43-vuotias extreme-urheilija Felix Baumgartner on hypännyt laskuvarjolla 39 kilometrin korkeudelta. Baumgartner nousi maailmanennätys korkeuteen kapselilla, jota nosti heliumpallo. Alas hän tuli turvallisesti New Mexicon osavaltiossa.

Lähtö tapahtui kello 18.30 Suomen aikaa ja nousu kesti kaksituntia ja 30 minuuttia. Hypyn vapaapudotus kesti 4 minuuttia ja 20 sekuntia. Hänen oli tarkoitus pudota vapaasti yli viisi minuuttia.

– Lähden nyt kotiin, Baumgartner totesi hypätessään.

Hypyn alussa Baumgartner alkoi pyöriä holtittomasti, mutta puolentoista minuutin vapaapudotuksen jälkeen hän korjattua asennon. Baumgartnerin nopeudeksi mitattiin 1342.8 km/h. Baumgartnerin koko hyppy kesti yhteensä 9:03 minuuttia.

Ensin saimme upeasti käynnistettyä laukaisun ja sitten meillä oli hieman draamaa virtalähdeongelmien kanssa kypäräni visiirissä. Irtautuminen oli täydellinen, mutta sitten aloin pyöriä hitaasti. Ajattelin ensin vain pyöriväni muutaman kerran, mutta sitten vauhti kiihtyi ja se välillä hieman raakaa. Ajattelin muutaman sekunnin ajan, että menetän tajuntani, kertoo Baumgartner.

Hypyllään Baumgartner rikkoi Joe Kittingerin vuonna 1960 tekemän ennätyksen. Kittinger hyppäsi 31 kilometrin korkeudesta. Kittingerin nimissä ollutta maailman pisintä vapaapudotusta hän ei rikkonut. Siitä jäätiin 14 sekuntia.

Upeaa hyppyä seurasi YouTube-palvelussa peräti 7 119 715 katsojaa.

En tuntenut kun rikoin äänivallin, koska olin niin kiireinen yrittäessä vakauttaa itseäni. Meidän täytyy odottaa ja katsoa, jos todella rikkoin äänivallin.

Baumgartner ja hänen tiiminsä viettivät viisi vuotta kouluttautuen ja valmistautuen operaatioon, jonka tarkoituksena on edistää myös tieteellistä tuntemusta stratosfääristä ja siitä miten keho selviytyy ääriolosuhteissa maailman reunalla.

Se oli uskomaton ylös ja alas, aivan kuten koko hanke on ollut. Tämä oli todella paljon vaikeampaa mitä luulin sen olevan, helpottunut Baumgartner sanoi.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa