Venäläinen rekka teki u-käännöksen moottoritiellä, henkilöauto ajoi päin

Kotkassa VT 7:llä noin klo 12.25 aikaan venäläisen ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan epäillään aiheuttaneen yhteentörmäyksen henkilöauton kanssa tekemällä U-käännöksen moottoriliikennetien huoltoaukon kohdalla.

Ajoneuvoyhdistelmä oli laskeutunut alas Hyväntuulentietä ja ryhtynyt tekemään u-käännöstä. Samaan aikaan Pyhtään suunnasta tullut henkilöauto törmäsi jarrutuksesta huolimatta ajoneuvoyhdistelmään. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui tapahtumassa.

Ajoneuvoyhdistelmää kuljettanut 1957 syntynyt venäläismies on otettu kiinni asian johdosta. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tapahtumapaikka on sama, jossa aikaisemmin tänä vuonna kaksi moottoripyörällä matkannutta ihmistä menehtyi, silloin henkilöauton tehdessä u-käännöstä kyseisen huoltoaukon kohdalla.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa