TTVK luopui 10-vuotiaan tytön kanteesta, Chisu palaa julkisuuteen

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on tavannut ”Chisu-case”:n johdosta 10-vuotiaan tytön isän ja luopunut poliisitutkinnasta. Myös korvauksista on tehty sopimus, jolla 600 euron korvausta alennettiin puolella.

Peruimme tutkintapyynnön, sillä pääsimme sovintoon tytön isän kanssa, kertoo TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

TTVK:n tiedotteen mukaan kaikki osapuolet ovat samaa mieltä, että julkisuudessa syntynyt keskustelu on lähtenyt väärään suuntaan.

Rikosylitarkastaja Markku Nisula Helsingin poliisista kertoo YLE:lle, että joitakin viitteitä oli siitä, kuka takavarikoitua tietokonetta käytti, mutta hän ei kommentoi asiaa tarkemmin.

Asia jäi kesken, mutta koska vaatimuksia ei enää ole, selvitys on nyt loppunut, Nisula kuvailee.

Jutun taustalla on Facebookissa levinnyt perheenisän tilitys, jossa hän kertoo saaneensa viime keväänä asianajajalta sähköpostilla 600 euron korvausvaatimuksen 9-vuotiaan tyttären musiikkilatailusta.

Chisu on vieraana TV 1:n A-Stream-ohjelmassa huomenna perjantaina. Ohjelma alkaa klo 21.

Lue myös:

Latauskohun uhrille lahjoitettiin uusi tietokone
Syytön Chisu: ”En halua haastaa fanejani oikeuteen”
TTVK: ”Emme käyttäneet Chisun levyä syöttinä”
9-vuotias latasi Chisun levyn: 600 euron lasku ja poliisi takavarikoi koneen

Lähde: Yle

Pietari

Vastaa