Lasta uhattiin, äidiltä vietiin törkeästi lompakko juna-asemalla

Helsingin Pasilassa 32-vuotias äiti oli lapsensa kanssa nousemassa Z -junaan torstaina 17. tammikuuta, kun noin 30 -vuotias, tummiin vaatteisiin pukeutunut mies halusi auttaa lastenvaunujen nostamisessa junaan.

Edeltä junaan mennyt mies nosti lastenrattaita lapsen pään puolelta niin korkealle, että äiti joutui molemmilla käsillä tarttumaan lapseen kiinni, ettei tämä putoa rattaista. Samanaikaisesti äiti tunsi, kun joku avasi vetoketjun ja otti lomapakon taskusta.

Äiti ei pystynyt tekemään tilanteessa mitään, sillä hänen täytyi huolehtia lapsen turvallisuudesta. Rattaiden nostamisessa auttanut mies ei ollut ymmärtänyt puhetta, kun äiti oli sanonut hänen olleen mukana lompakon anastuksessa. Mies oli esittänyt taskunsa ja sanonut ”nothing”.

Junassa muut matkustajat olivat kertoneet, että olivat nähneet jonkun mustapukuisen miehen menevän heti kyykkyyn ennen ovien sulkeutumista Pasilassa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa