Menevä viikko kuvina, ollos hyvä

Hui, miten tuo aika vaan juoksee lujaa. Viikko yhdeksäntoista vetää viimeisiään, joten on aika julkaista kuluneen viikon Facebookin puolella keskustelua herättäneet päivän kuvat.

Maanantai: Erään tien varrelta löytyi sopivasti puun oksia ja siitä se idea sitten lähti. Laitetaan oksa kiinni sähköpyörätuoliin ja otetaan kuva. En siis ollut metsätöissä, enkä pakoillut ketään. 😉

Metsätöissä vedän perässäni oksaa.

Tiistai: Ruokareseptini keräsi Myrttisen kurkkujen kilpailussa eniten tykkäyksiä. Niinpä voitin tuon kilpailun ja tiistaina vastaanotin hienon palkinnon.

Palkintona oli Myrttisen kurkkuja 3kg, suklaafonduesetti, hedelmiä, oliiviöljyä

Keskiviikko: Hyvä päivän aloitus oli syödä aamiainen puoliltapäivin. Lautasella on grillattua kanaa, béarnaise-kastiketta ja tietenkin Myrttisen kurkkuja.

Aamiainen

Torstai: Vettä satoi ja oli aikaa istua sisälläkin sekä miettiä elämän menoa. Ikkunalaudan yrtit eivät kuitenkaan tykänneet sateesta ja ne olivat ihan alamaissa.

Yrtit kukkaruukuissa ikkunalaudalla

Perjantai: Sisällä sateen takia istuessa ei paljoa keksi kuvattavaa. Nämä kauheat petoeläimet valtasivat parvekkeen, enkä sinnekkään siis päässyt.

Orava ja sinitiainen kukkalaatikossa.

Lauantai: Nyt voi taas sanoa, että nam. Hyvää ja terveellistä ruokaa oli tarjolla, eli ruisburgereita, täytettyjä herkkusieniä ja salaperäistä juomaa.

IMG_8308

Sunnuntai: Lähes kymmenen kilometrin ajelu upean aurinkoisessa säässä. Puruvesi oli aivan tyyni ja peilikirkas. Mieli lepää katsoessa tuota ja kuunnellessa hiljaisuutta.

Peilikirkas vesistö.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa