Älä kerro Facebookissa matkalle lähtöä

Ihmiset ovat poissa kodeistaan kesämökeillä ja lomamatkoilla, eli murtovarkaat heräävät. Murtovarkaat ovat siirtyneet hankkimaan vinkkejä sopivista tyhjillään olevista kohteista Facebookista ja muualta sosiaalisesta mediasta.

Voi miettiä, kuinka paljon haluaa hehkuttaa lomaa ja pitkiä poissaoloja kotoa. On hyvä huolehtia Facebookin yksityisyysasetuksista ja miettiä, mitä tietoa haluaa jakaa tuntemattomille, kertoo G4S:n Kotiturvan asiantuntija Kari Tenhunen kertoo.

Poliisin tietoon tulee asuntomurtoja vuosittain noin 6 500. Murtoja tehdään samassa suhteessa kerrostaloihin, omakoti- ja rivitaloihin. Finanssialan keskusliiton tietojen mukaan kotivakuutuksista maksettiin murtokorvauksia 19,3 miljoonaa euroa vuonna 2011.

Murtovarkaita kiinnostaa kaikki nopeasti rahaksi muutettava tavara, kuten elektroniikka, korut, työkalut ja polkupyörät.

Turvayhtiö G4S muistuttaa, että murtovarkaan suurin ongelma on kiinnijäämisen riski. Pitämällä asunnon asutun näköisenä ja harkita selkeästi merkittyä elektronista murtosuojausta on parasta ennaltaehkäisyä.

Hyvät suhteet naapureihin auttavat lomilla huolehtimaan talon pitämisestä asutun näköisenä. Yhdessä on helpompi huolehtia postilaatikon säännöllisestä tyhjentämisestä, ruohon leikkaamisesta ja pihakasvien kastelusta. Tuttujen naapurien pihalta voi myös käydä kysymässä, millä asialla tuntemattomat henkilöt liikkuvat, Tenhunen sanoo.

Muista nämä suunnitellessasi kesälomaa!

  • Huolehdi postit pois laatikosta ja eteisen lattialta loman aikana
  • Pidä piha siistinä ja nurmikko leikattuna
  • Kytke vedet pois pääkytkimestä omakotitalossa
  • Tarkista sähkölaitteet ja irrota johdot seinästä varmuuden vuoksi
  • Muista, että myös varkaat voivat seurata sosiaalista mediaa – päivitä kuvat vasta matkan jälkeen
  • Sovi naapurien kanssa, miten toimitaan, jos havaitaan epäilyttäviä henkilöitä
Älä kerro Facebookissa matkalle lähtöä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun