Automaatin nielaisemaa pankkikorttia voi joutua odottamaan toista viikkoa

Eräs blogin lukija otti yhteyttä, kun Punkaharjulla pankkiautomaatti nielaisi hänen pankkikorttinsa viikko sitten lauantaina. Syynä tähän oli se, että hän oli laittanut kortin siruttoman kortin aukkoon.

Lukija otti heti yhteyttä pankkiautomaatissa olevaan numeroon. Sieltä nähtiin, että automaatti on nielaissut kortin ja neuvottiin hakemaan se takaisin pankista maanantai.

angry-birds-visa

Pankkivirkailija kuitenkin kertoi, ettei heillä ole avainta pankkiauttomaattiin, sillä kaikki toiminta on ulkoistettu. Tämän myötä kortin takaisin saamisessa menee viikko. Pankissa ei edes tiedetty numeroa, jonne soittaa.

Pankkivirkailija ei suostunut tilaamaan uutta korttia, koska sen saamisessa menee kauemmin. Hän myös ehdotti, että viikon voi asioida automaatilla tai nettipankissa, vihainen lukija kertoo.

Lukija antoi keskiviikkoon asti aikaa selvittää missä kortti on. Automaattien nielaisemien korttien olinpaikkaa ei kuulemma tiedetä välttämättä heti, kun se riippuu minne suuntaan on hakija ajanut.

Hän olisi voinut hakea kortin itse. Yhteydenottoa ei kuitenkaan kuulunut, joten hän oli itse torstaina yhteydessä pankkiin. Vieläkään ei tiedetty missä kortti on. Perjantaina selvisi kortin olevan Joensuussa ja se palautetaan maanantaina.

Jouduin nostamaan suuren summan käteistä asian pitkittymisen takia. Se ei kuulostanut kovin turvalliselta, miettii lukija.

Siis aivan uskomaton juttu, ettei korttien olinpaikkaa tiedetä. Entäpä jos kortti olisikin päätynyt syystä tai toisesta vääriin käsiin ja lähes viikkoon ei tiedetty missä kortti on. Tai mitäpä, jos edessä olisi ollut matkalle lähtö, ja sinne olisi pitänyt lähteä pelkän käteisen varassa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa