Viikon parhaat hetket

Taas meni yksi viikko, joten on aika kertoa lisää Facebookista tutuista päivän kuvista. Viikkoon mahtui asioiden selvittelyä, yhteisen kodin ”rakentamista, viihdettä ja hyvää ruokaa tietenkään unohtamatta.

Maanantai: Tonnikalapastaa syötiin ruoaksi maanantaina. Hyvää ruokaa valmistuu helposti ja edullisesti.

Tonnikalapastaa lautasella.

Tiistai: Rakkaani, Maiju pääsi tällä kertaa päivän kuvaan aivan yksin. Tyylikkäästi pukeutuvan Maijun kuva herätti paljon huomiota ja monet halusivat tietää vaatteista lisää.

Tyylikäs Maiju.

Keskiviikko: Hankimme vajaa kuukausi sitten kanoja siskon perheen kanssa. Nyt kanat ovat sitten alkaneet munia ja ensimmäiset on paistettukin. Oman kanan munat olivat parempia kuin kaupan.

Oman kanan munat!

Torstai: Meillä on ollut pitkään mietinnässä uusi sänky. Nyt lopulta saatiin hankittua parisänky, joten nyt on hyvä nukkua. 😉

Angry ovat valloittaneet sängyn.


Perjantai: Yrittäjien puuhaama joulunavaus Punkaharjulla houkutteli väkeä ihmeen paljon. Etenkin K-market Kruunulle suuri kiitos pyttipannusta ja Hartwall Jaffa Luomu omenalimonadista.

1477679_10153497904455247_70857027_n

Lauantai: Päätimme Maijun kanssa viettää stessittömän viikonlopun. Toki kaikki meni päin persettä, kun istuimme lopulta päivän päivystyksessä. Nyt kaikki laitteet taas toimii ja lämppäritkin paransivat päivän.

Lämpimätleivät maistuivat hyvin.
Sunnuntai: Pyhäpäivänä paistettiin ja popsittiin lettuja. Välillä on kiva unohtaa täysin puheet sekä varoitukset lihomisesta ja syötävä herkkuja.

Ihania lettuja.
Ihania lettuja.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa