”Mitä ihmettä mennyt vuosi oikein sisälsi”

Vuosi 2013 on nyt lopullisesti historiaa, eikä se enää palaa. Onkin aika käydä läpi kertauksen vuoksi, että mitä ihmettä mennyt vuosi oikein sisälsi.

Vuosi 2012 päättyi iloon, joka muuttui nopeasti suru-uutiseen vuonna 2013. Elämä tuntui aika toivottomalta, mutta rakkaiden ihmisten tuella yli siitäkin päästiin. Kiitos etenkin Paavolle ja Markolle.

IMG_2092Edellisen vuoden lopulla saatu sähköpyörätuoli osoittautui vaikeaksi tapaukseksi. Quickie Jive M on osoittautunut tuomiopäivän kapistukseksi.

Reissailu ympäriinsä alkoi helmikuun puolessa välissä, kun kävin hakemassa piristystä elämään Helsingistä. Samoin maaliskuussa ystävilleni järjestämät illanistujaiset toivat piristystä arkeen. Tarjolla oli tietenkin hyvää ruokaa ja mahtavaa seuraa.

Menneen vuoden pääsiäisen vietin Helsingissä, jossa kohteena oli American Car Show. Messuilla oli paljon katsottavaa, upeita autoja ja kauniita naisia. Tälläkin reissulla suuressa osassa oli ruoka, jota nautittiin Sokos Hotel Pasilan Sevillassa, sekä tsekkiläisessä Vltavassa.

Näin pääsi käymään.
Näin pääsi käymään.

Huhtikuussa alkoi kova keikoilla kiertäminen. Kuukauden aikana kävin Cheekin keikalla Imatralla, sekä Tuure Kilpeläisen keikalla Savonlinnassa. Molempien keikat olivat minulle ensimmäiset, mutta ei vuoden viimeiset. Tutustuin myös Facebookin kautta erääseen ihanaan ihmiseen, josta tulitte kuulemaan vuoden aikana useaan otteeseen.

IMG_7967

Ravintolapäivää vietettiin toukokuussa jo yhdeksättä kertaa. Tällä kertaa myös Pietar.in oli mukana kyseisessä tapahtumassa. Ravintolapäivä oli ihan mukava menestys ja pääsin jopa paikalliseen Itä-Savo lehteen.

Toukokuun lopulla kävin Savonlinnan yhdistysten yhteisellä maisemaristeilyllä Saimaalla. Odotin kovasti saimaannorpan näkemistä, johon piti olla 90%:n mahdollisuus. Taitaa koko norppa olla Loch Nessin hirviön kaltainen legenda, kuten Sami Hedberg kertoi.


Kesäkuun puolessa välissä kävin Tallinnan risteilyllä Silja Europa-laivalla. Tämä vanha purkki ei ollut kovinkaan hyvä, kun oli tottunut Baltic Princessin tasoon. Laivalla risteilyn aikana esiintyi Suvi Teräsniska. Risteilyn jälkeen olin muutaman päivän Helsingissä Rastila Camping-leirintäalueella. Tästä reissusta jäikin kerrottavaa paljon Teille.

Pari päivää edellisen reissun jälkeen otin suunnaksi Ilomantsin, jossa oli sovittu tapaaminen nykyisen puolisoni Maijun kanssa. Samalla viikolla vietetty juhannus menikin sitten aivan leijuessa.

Rakkaus!
Rakkaus!

Heinäkuussa tuli käytyä peräti kaksilla festareilla. Kuun puolessa välissä oli vuorossa Lappeenrannan yöt, jossa esiintyivät mm. Cheek ja Jonne Aaron. Viikkoa myöhemmin Hämeenlinnan Wanaja Festareilla olin kuuntelemassa muun muassa Petri Nygårdia, Klamydiaa sekä Yötä. Tähän väliin mahtui myös Arttu Wiskarin keikka paikallisessa ”ravintolassa”.

Samassa kuussa käytiin myös rakkaan Maijun kanssa Tuure Kilpeläisen keikalla Panimoravintola Huvilassa. Elokuun alussa festarikesäni päättyi Puumalaan, jossa Siltakemmakoissa esiintyivät JVG, Jukka Poika ja Cheek.

Syksyn aloitti Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistyksen jäsentapaaminen Koivukannan retkisatamassa. Vuonna 2001 satama yllätti hyvin positiivisesti esteettömyyden osalta. Kerrankin voi olla hyvin tyytyväinen esteettömyydestä kaupungissamme.

IMG_1071

Syyskuussa osallistuin Punkaharjun Valtiohotelilla järjestettyyn Local Wild Food-kilpailuun. Kilpailusta sain palkinnon pähkinäisellä broileriannoksellani.

Kuun lopulla oli vuorossa kauan odotettu Cheekin Jäähalli-keikka Helsingissä. Keikka oli aivan mahtava, byrokratian en saanut nauttia keikasta rakkaani kanssa, vaikka liput oli molemmille hankittu jo paljon aikaisemmin.

Lokakuussa parisuhteeni Maijun kanssa oli edennyt siihen pisteeseen, että päätimme mennä kihloihin. Marraskuussa Maiju sitten muuttikin jo luokseni ja pääsimme aloittamaan yhteistä elämää ihan kunnolla. Seuraavat viikot olivatkin sitten totuttelua yhteiseloon.

sormus

Joulukuun alussa minusta tuli eno viidennen kerran. Jouluaaton vietimme siskoni perheen luona Korpikuusen kannon alla. Seuraavana viikonloppuna pidimme sitten viimeinkin kihlajaisjuhlat.

IMG_9538

Mennyt vuoteni sisälsi siis erilaisia tapahtumia, niin hyvässä kuin pahassakin. Kaikki yhteenlaskettuna voisi sanoa, että kyseessä oli tähänastisen elämäni paras vuosi.

Kiitos kaikille mukana kulkeneille ihmisille. Oikein hyvää ja onnellista vuotta 2014 kaikille blogin lukijoille!

IMG_9605

Vastaa