Poliisikin kiinnostui Facebook-päivityksestä

Facebookissa alkoi eilen sunnuntaina levitä päivitys, jossa kerrotaan parin noin 20-vuotiasta miehen työntäneen 17-vuotiaan tytön Naantalin Ukko-Pekan sillalta alas mereen. Moni epäili tarinan aitoutta.

The bridge

Kuva: Leo-setä

Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii tapausta parhaillaan. Tyttö on kertonut poliisille olleensa sunnuntaina 2.2.2014 kotibileissä omakotitalossa Valkkarinkujalla Raisiossa.

Tyttö poistui asunnosta arvion mukaan kello 02.30 -03.00 aikaan ja meni tummaan melko pieneen uudehkoon henkilöautoon. Paikalla oli kolme miestä, jotka ovat mahdollisesti olleet samoissa bileissä tai sinne tulossa.

Miehet olivat tarjonneet kyydin kotiin, mutta pudottaneen hänet sillalta mereen on yli 10 metrin korkeudesta. Asiaa tutkitaan Raision poliisiasemalla nimikkeellä tapon yritys.

Poliisi pyytää kaikkia bileissä paikalla olleita, autolla naisen kanssa liikkuneita, sekä kaikkia muita asiasta tietäviä ilmoittautumaan Raision poliisille puh. 040 5196 330 tai sähköpostilla ari.hakkarainen@poliisi.fi

Kolmea naisen kanssa autolla liikkunutta miestä on kuvattu noin 20-vuotiaiksi, yksi vaalea ja kaksi tummempihiuksista. Tummahiuksisista miehistä toinen on kuvauksen mukaan todella pitkä.

Kategoria(t): Facebook Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin Poliisikin kiinnostui Facebook-päivityksestä

  1. Päivitysilmoitus: Poliisi: Tyttöä ei heitetty sillalta mereen - Pietar.in

Vastaa