Perlina di Castello – Ei mikään ihmeellinen, mutta vaarallinen elämys

Savonlinnan Seurahuoneen ravintolaremontti valmistui äskettäin ja Piatasta tuli Perlina di Castello. Osuuskauppa Suur-Savon mukaan kyseessä on uusi helmi Savonlinnan ravintolamaailmaan.

Perlina di Castellossa ruoka on italialaista, mutta aidon Parman kinkun lisäksi Italiasta tuodaan vain muutamia pääraaka-aineita. Muuten käytetään kotimaisia ja lähialueen raaka-aineita.

IMG_2287

Kesäkautena Perlina di Castellon edustalla on suuri viihtyisä terassi. Ruokailijana tuli huomattua, että kattamaton terassi tuo puista roskia lautaselle.

Otettiin vaimon kanssa alkuruoaksi piatto di terra, eli mozzarella di bufalaa, artisokkaa, marinoituja oliiveja, appelsiinimarinoitua fenkolia, pestoa ja grissini-leipätikku. Ei ollut mitenkään erikoinen tuo ruoka.

IMG_2292Pääruokana olisin halunnut tilata savumuikku-pinaatti täytteisiä ravioleja, muhennettua pinaattia ja pecorino-juustokastiketta. Eipä se onnistunut, sillä raviolit olivat loppuneet jo edellisenä iltana.

Lautaselle päätyi sitten salmone alla griglia. Eli grillattua lohta, jogurtti-basilikakastiketta, kasvispolentaa, grillattua kesäkurpitsaa ja appelsiini-marinoitua fenkolia. Eipä voi tätäkään kehua, ihan kotonakin osaa tehdä parempaa ruokaa.

IMG_2293Puilla lämpiävällä pizzauunilla mainostetaan saavan pizzoihin erityisen rapea pohjan. Vaimo söi Quattro-pizzan, jossa oli marinoitua grillattua artisokkaa, pisaratomaatteja, oliiveja ja marinoitua punasipulia. Ei kyllä voi tuotakaan kehua, kun hintaakin oli 13,60 euroa. Juustoa oli kyllä runsaasti, ja tomaatit mehukkaita, mutta pizzan pohja ei ollut ravintolan puu-uunilla paistettunakaan kovin täyteläinen. Saman tason pizzaa on syöty viimeksi Parikkalan ABC:llä. Syökää pizzanne muualla.

IMG_2295Ravintolan esteettömyydestä voisi sanoa seuraavaa; Turhan iso kynnys luiskalle ja pääovella. Inva-wc hyvä ja tilava, mutta liian lähelle käytävää on sijoitettu pöytä.

Tarjoilijalta tipahti lähellämme pullo ja lasinsiruja lenteli ympäriinsä. Kotona sylistäni ja pyörätuolistani löytyi lasinsiruja. Avustaja meinasi tipahtaa tuolin kanssa terassin rappuset alas, kun mitään kaidetta ei ollut.

IMG_2319

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa