Ihmiset ostava uusia sähkösyöppöjä – Puolet sähkökiukaan kulutuksesta

Helteiden myötä järeät jäähdytyslaitteet ovat nostaneet suosiotaan. Moni ostaa jäähdytyskoneita jopa useampia kerralla, vaikka niiden hinnat kohoavat satoihin euroihin, kertoo Yle.

Suunnilleen kaikki tilattu myös myydään. Jäähdytyslaitteet ovat selvä trendi. Tänä kesänä menekki on ollut ennätyksellistä, sanoo myyjä Joonas Vuorinen Tampereen K-rauta Rauta-Otrasta.

Isojen kotiin tarkoitettujen jäähdytyslaitteiden teho on noin kolme kilowattia. Tyypillisen sähkökiukaan lämmitysteho on puolestaan kuusi kilowattia. Halpaa lystiä jäähdytys ei siis ole.

Sähkösyöppökään laite ei pysty pitämään viileänä kuin 20 – 30 neliötä kerrallaan. Kokonaisen kerrostaloasunnon pitäminen viileänä vaatii enemmän konekantaa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa