Käy Muumilaaksoon – Maijun keräilyharrastus

Ajattelin kirjoitta hieman yhdestä keräilyharrastuksestani, muumimukeista. En todellakaan omista läheskään kaikkia mukeja ja osa on jopa päivittäisessä käytössä, mutta kumminkin.

Kyse on siis Arabia-valmistajan Muumi-mukeista. Muumeja on valmistettu 1950-luvulta saakka lasten astiastojen osana. 1990-luvulla Tove Slotten ja Camilla Moberg alkoivat kuvittamaan erikseen myytäviä Muumimukeja. Samalla Muumimukeihin vakiintui tietty muoto, josta tämän jälkeen on ollut ainoastaan 2 poikkeusta; Muumipoika ja Muumityttö.

Tavoitteena on kerätä kaikki mukit, joskin tiedän että muutama muki on sen verran hintava, että tuskinpa niitä koskaan pystyn hankkimaan. Suurimman osan mukeista olen ostanut itse, mutta osa on lahjaksi saatuja tai kirpparilta löydettyjä. Jälleenmyyntiarvo mukeilla on kuitenkin ihan hyvä, että sinänsä rahansa saa joskus pois, jos kyllästyy. Lisäksi miulta löytyy muutama kulho, juomalasi ja Esi-Isä-pehmolelu!

Vielä kun löytäisi loput mukit kokoelmaan ja joku vaatemerkki valmistaisi aikuisillekkin muumi-t-paitoja 😉

Lista miulta puuttuvista mukeista:

Muki Vihreä (”sarjakuva”) (1990-1993)
Muki Sininen (”maalaavat Muumit”) (1990-1996)
Muki Roosa (1990-1993) (”sarjakuva”)
Muki keltainen (”Muumimamma”) (1990-1996)
Tummansininen (”Muumipappa”) (1991-1999)
Tummanvihreä (”Muumi”) (1991-1996)
Tumma keltainen (Pikku Myy”) (1991-1996)
Muumipoika (1992-1997)
Muumityttö (1992-1997)
Piirustus (1996-2002)
Rauha (1996-2002)
Toimisto (1996-2002)
Joulutervehdys (1997-2002)
Millenium (1999-2000)
Joulumuki 2004, 2005
Fazer erikoismuki (2004)
Muumipeikko unelmoi (2005)
Delfiinisukellus (2007)
Talvinuotio (2008)
Iltapurjehdus (2010)

Vanhin muki, jonka omistan. Tumma Roosa Muumimamma, valmistettu vuosina 1991-1999
Vanhin muki, jonka omistan. Tumma Roosa Muumimamma, valmistettu vuosina 1991-1999

Vastaa