Haaveitako vain? – Sen näkee sitten

Maiju kirjoitti vähän aikaa sitten blogissaan haaveistaan, joilla hän voisi jatkaa vuoden kestänyttä elämänmuutosta parempaan. Näin kiireen keskellä otan tauon ja mietin itsekin, että mitä haaveita minulla onkaan.

1. Terveys kuuluu myös minun haaveisiin. Monelle tämä merkitsee aivan muuta kuin minulle. Haaveilen siitä, että pystyisin mahdollisimman pitkään olemaan nykyisessä kunnossa. En siis mistään ihmeparantumisesta.

2. Aion viettää enemmän aikaa ilman tietokonetta ja nettiä. Tästä jääneestä ylimääräisestä ajasta haluaisin käyttää osan harrastuksiin sekä osan vaimon ja muiden läheisten seurassa.

3. Ulkomaanmatka on ollut haaveissani jo usean vuoden ajan. Huhtikuussa olemme menossa Lontooseen, ensimmäistä kertaa lentokoneeseen. Tuolla reissulla haluaisin nähdä Valioliigan ottelu. Haaveilen myös F1-kisan tai NHL-ottelun näkemisestä paikanpäällä.

4. Aika samoja haaveita meillä on Maijun kanssa. Minäkin haaveilen tatuoinnista. Maiju on jo viime kesänä suunnitellut minulle toiveideni mukaisen tatuoinnin. Tämä pitäisi vaan toteuttaa.

Näistä asioista haaveilee bloggaaja. Moni haave voi jäädä toteutumatta, ellei löydä hyviä yhteistyökumppaneita.

sormus

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa