95-vuotias ei halunnut jättää rahoja lapselleen – Hävitti 560 000 euroa

95-vuotias mies myi kaiken omaisuutensa, maatilan, osakehuoneiston ja auton parin kuukauden aikana. Mies hakkautti myös metsiään reilulla kädellä.



Mies sai omaisuutensa myynnillä noin 260 000 euroa. Pankkitileillä hänellä oli 300 000 euroa. Mies nosti kaikki 560 000 euroa ensin shekkeinä ja vaihtoi ne seteleiksi.

Mies hävitti kaikki rahat viranomaisten ulottumattomiin. Päijät-Hämeen käräjäoikeus totesi hänet syylliseksi törkeään velallisen epärehellisyyteen, mutta jätettiin kuitenkin rangaistukseen tuomitsematta.

Mies teki itsestään varattoman, koska ei halunnut 70-vuotiaan adoptiotyttärensä saavan rahojaan. Syy menettelyyn oli se, että mies oli velallisen asemassa suhteessa adoptiotyttäreensä.

Tytär oli ainoa juridinen perillinen. Vuosien riitojen aikana tytär oli muun muassa puhkonut isänsä auton renkaat, puhunut pahaa ja lähettänyt loukkaavia kirjeitä.

Kouvolan hovioikeuden tuomion perusteella miehen olisi pitänyt maksaa adoptiotyttärelleen lähes 320 000 euroa metsän ylihakkuiden vuoksi. Hänet määrättiin maksamaan vahingonkorvauksensa tahallisen teon kautta saamansa 320 000 euroa valtiolle.

Liukkaasti ne menivät parissa vuodessa, mies totesi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

Pietari

Vastaa