Silmitön pahoinpitely hetken mielijohteesta – Epäillyt vapaiksi kuulustelujen jälkeen - Pietar.in
Siirry sisältöön

Silmitön pahoinpitely hetken mielijohteesta – Epäillyt vapaiksi kuulustelujen jälkeen

Helsingin Itä-Pasilassa lauantaina 28.2.2015 kolme 16-vuotiasta poikaa joutuivat sanaharkkaan miehen kanssa. Töniminen johti uhrin pakenemiseen paikalta, jonka jälkeen pojat lähtivät miehen perään.



Tapahtumien lopputilanne on nähtävissä julkaistussa valvontakameran tallenteessa.

Kaikki pidätettynä olleet ovat myöntäneet osuutensa tapahtumaan. Poikien kertoman perusteella tapahtumalle ei ole olemassa mitään järkevää syytä.

Poliisin mukaan pojilla ei ole ollut alunperin aikomusta anastaa mitään. Pahoinpitelyn jälkeen vasta yhdelle pojista tuli ajatus anastaa uhrilta omaisuutta.

Tutkinnassa rikosnimike on tarkentunut siten, että poikia epäillään törkeästä pahoinpitelystä ja varkaudesta.

Puolustuskyvytöntä uhria potkittiin muun muassa päähän. Tästä huolimatta rikosnimike on vain törkeä pahoinpitely...

Kaikki pojat ovat kuulustelussa pahoitelleet "överiksi" mennyttä toimintaansa. Rikoksen uhri ei poliisin saamien tietojen mukaan saanut tapahtuma yhteydessä pysyviä vammoja.

Pojat on kuulustelujen jälkeen vapautettu. Koska esitutkinnan kohteena ovat nuoret henkilöt, esitutkinta pyritään saattamaan mahdollisimman pian syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastoon.

nayttokuva_2015-03-19_kello_12.41.44

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

a