Huijari joi kahvit autoa myydessä – Kahvikuppiin jäänyt dna käräytti

Jyväskylässä 38-vuotias mies vuokrasi väärillä henkilötiedoilla matkailuauton toiselta mieheltä 18. huhtikuuta viime vuonna.



Neljä päivää myöhemmin mies myi auton 17 500 eurolla Noormarkussa esiintyen auton vuokralle antaneena miehenä. Matkailuauton ostanut teki rikosilmoituksen noin viikko myöhemmin.

Tuttu poliisi pyysi miestä toimittamaan poliisille huijarilta jääneet lippalakin ja kahvikupin. Auton ostanut pariskunta ei ollut ehtinyt tiskata vieraskuppia myyjän vierailun jälkeen. Keskusrikospoliisi tutki kupista löydetyt dna:t.

Henkilön tunnistamisen kannalta dna-tunniste oli merkittävä todiste. Sen jälkeen asiasta ei ollut enää mielestäni mitään epäilystä, käräjätuomari Tarja Kalliomäki kertoo Ilta-Sanomille.

Matkailuauton huijarille vuokrannut mies halusi auton takaisin, mutta oikeus katsoi auton ostajan toimineen vilpittömässä mielessä, auto päätyi jälkimmäiselle.

Keski-Suomen käräjäoikeus arvioi auton arvoksi noin 25 000 euroa ja määräsi tuomitun korvaamaan vastaavan summan auton alkuperäiselle omistajalle. Lisäksi tuomitun on maksettava asianomistajien oikeudenkäyntikuluja ja muita kuluja yhteensä yli 13 200 euroa. Mies tuomittiin 11,5 kuukauden ehdottomaan vankeuteen kahdesta törkeästä petoksesta ja kahdesta väärennöksestä.

Huijari joi kahvit autoa myydessä – Kahvikuppiin jäänyt dna käräytti
Siirry sivun alkuun