Appiukko pesi talon painepesurilla – Lähes puolen miljoonan kulut

Pääkaupunkiseudulla vuonna 1960 valmistunut kalkkitiilivuorattu 250-neliöinen omakotitalo on jälleen otsikoissa. Syynä tähän on talon ulkoseinien pesu appiukon toimesta painepesurilla parin tumman läikän takia.



Muutaman kuukauden kuluttua yli 370 000 euroa maksaneen talon ostanut mies haistoi oudon hajun, sillä vesi oli kastellut tiilivuorauksen ja imeytynyt eristeisiin. Ostajan oli muutettava terveydellisistä syistä talosta.

Vajaan vuoden kuluttua ostaja vaati Espoon käräjäoikeudessa vaati myyjää palauttamaan kauppahinnan tai 150 000 euroa hinnanalennusta. Ostaja vaati myyjältä lisäksi 43 000 euron selvittely- ja asianajokustannuksia.

Myyjä oli kertonut ostajalle talossa 15 vuotta sitten paljastuneista kosteusvaurioista. Hän kiisti löytyneet virheet eikä löytänyt perusteita kaupan purkuun.

Espoon käräjäoikeus katsoi, että vauriot ilmestyivät taloon vasta uuden omistajan aikana. Syynä niihin pidettiin talon seinien pesemistä painepesurilla. Ostaja vei käräjäoikeuden ratkaisun vielä Helsingin hovioikeuden käsittelyyn, mutta hävisi. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa. Pelkistä oikeudenkäynneistä ostajalle koituu lähes 100 000 euron lasku.

Ilta-Sanomien mukaan edessä saattaa olla vielä uudet käräjät. Myyjän omaisuutta asetettiin turvaamistoimena riidan aikana vakuustakavarikkoon satojen tuhansien eurojen edestä. Takavarikko purettiin vasta, kun käräjäoikeus antoi ratkaisun riitajutussa vajaa vuosi sitten. Hän ehti kärsimään takavarikon aiheuttamista taloudellisista menetyksistä pari vuotta.

laki

Appiukko pesi talon painepesurilla – Lähes puolen miljoonan kulut

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun