Raivarin saanut opettaja irtisanottu

Lahden Kärpäsen koulun oppitunnilla lokakuussa tapahtunut opettajan ja oppilaiden välinen sanaharkka julkaistiin videona netissä. Asiasta nousi suuri kohu.



Etelä-Suomen Sanomat uutisoi nyt, että koeajalla ollut kieltenopettaja on irtisanottu kesken palkallisen virkavapaan viime viikolla.

Opettaja on esittänyt asiasta oikaisuvaatimuksen sivistyslautakunnalle irtisanomisestaan, koska pitää sen perusteluita väärinä ja ristiriitaisina.

Oikaisuvaatimuksessa kerrotaan, että oppilaat ovat häiriköineet tunneilla jo aiemmin. Opettajaa kohti on aiemmin muun muassa heitetty vesipullo kesken tunnin. Opettajan häirintä on jatkunut tunnilla olleen välikohtauksen jälkeen, kun hänen nimissään on perustettu tili Instragram-palveluun.

Opettaja saa kertoa tilanteestaan. Meillä on sijaisjärjestelyt käynnissä. Koululle tarvitaan nyt työrauha, sanoo Kärpäsen koulun rehtori Ari Pippuri.

Pietari

Vastaa