Huolestunut äiti sai viestin lapsenvahdilta – Ei voinut katsoa nauramatta

Floridassa asuva Claudia Sorhaindo oli aiemmin mennettänyt yhden tyttären ja hänen oli vaikea jättää pikkuinen Ava lapsenvahdin kanssa.



Eräänä päivänä Claudia joutui jättämään Avan hetkeksi sisarentyttärensä J’Annin hoitoon käydäkseen asioilla. Äidin mielessä pyöri huoli, että miten kotona oikein pärjätään.

Claudia oli vain hetken poissa, mutta J’Ann ehti silti laittaa viestiä. Huolestunut äiti avasi viestin, jossa oli erikoinen kuva.

Kuvassa J’Ann oli laittanut Avan omien housujensa sisään. Housut toimivat samalla vauvan ”kantoreppuna” ja Ava ei ollut poissa silmistä hetkeäkään.

Minun oli pakko lähteä asioille hetkeksi ja pyysin sisarentyttäreni vahtimaan siksi aikaa Avaa. Hetken päästä sain viestin, jossa sanottiin, että J’Ann halusi tehdä voileivän, mutta ei halunnut laskea Avaa silmistään siksi aikaa, Claudia kirjoittaa Facebookissa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa