Tiesitkö, muutkin saa jakaa postia? – Postille moitteita myös muiden virheistä

Postin mukaan kansalaiset palauttavat Postille päivittäin muiden jakeluyhtiöiden väärään osoitteeseen jakamia kirjeitä, joita he luulevat Postin jakamiksi.



Postinjakelu on nykyisin vapaata liiketoimintaa Suomessa. Postin ohella ns. yrityskirjeitä jakavat alueelliset jakeluyhtiöt eri puolella Suomea. Jakeluyhtiöt jakavat kirjeet yöaikaan sanomalehtien varhaiskannon yhteydessä.

Postille tulee viikoittain jo yli 500 kappaletta muiden jakeluyhtiöiden virheellisesti jakamia kirjeitä ja muita lähetyksiä. Tämä on erittäin ikävä asia, koska väärin jaetusta postista moititaan Postin postinjakajia, vaikka he ovat näihin virheisiin täysin syyttömiä, sanoo Postin jakelujohtaja Juhani Vuola.

Muiden jakeluyhtiöiden toimesta väärään osoitteeseen jaettuja kirjeitä on tullut Postille yli 2 000. Postissa jakajat kertovat saavansa päivittäin kriittistä palautetta muiden yhtiöiden jakeluvirheistä.

Joka päivä meidän jakajamme saavat kuulla turhaan moitteita reiteillään ja selitellä tilannetta. Valitettavasti suurin osa suomalaisista ei tiedä, että kirjeitä jakavat muutkin kuin Posti, sanoo tuotantoesimies Jukka Leinonen Turun jakelutoimipaikasta.

Kirjeen jakavan jakeluyhtiön tunnistaa maksumerkinnästä kirjekuoressa. Postin jakamissa yrityskirjeissä lukee Posti Oy:n lisäksi tunnus PRIORITY tai ECONOMY.

Ongelma on, että postinsaajien on hyvin vaikea tunnistaa jakeluoperaattoria kuoressa olevan kirjainyhdistelmän perusteella. Lisäksi maksumerkintä on kirjoitettu hyvin pienellä präntillä, sanoo Postin palvelupäällikkö Juha Aro.

Palvelupäällikkö Aron mukaan muiden jakeluyhtiöiden kirjeet aiheuttavat paljon ylimääräistä työtä Postissa. Posti kerää muiden jakeluyhtiöiden lähetykset omiin toimipisteisiin, joista jakeluyhtiöt käyvät ne hakemassa keskimäärin kerran viikossa. Postinsaajalle kirje voi tulla tällaisen jakeluvirheen takia viikkoja myöhässä.

Posti Brand Imagenery

Tiesitkö, muutkin saa jakaa postia? – Postille moitteita myös muiden virheistä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun