Kaksi ulkomaalaistaustaista puukotti itseään eduskuntatalon portailla

Eduskuntatalon edessä kaksi henkilöä puukotti itseään vatsaan tänään perjantaina klo 13 aikaan, tiedottaa Helsingin poliisi‏ Twitterissä.



Eduskuntatalon turvallisuuspäällikkö Jukka Savola kertoo Yle Uutisille, että kaksi eduskuntatalon portaille istumaan tullutta nuorta miestä puukottivat itseään.

Meillä alkoi juuri niihin aikoihin täysistunto ja ihan siinä vieressä on sisäänkäynti eduskuntaan. Siinä oli tuohon aikaan jonkin verran henkilöliikennettä, mutta kukaan ei ollut missään vaarassa eikä nämä henkilöt mitenkään uhanneet ketään, Savola toteaa.

Molemmilla miehillä oli vastaanottokeskuksen myöntämä keltainen henkilöllisyyskortti. Molemmat on viety sairaalaan.

Kaksi ulkomaalaistaustaista puukotti itseään eduskuntatalon portailla
Siirry sivun alkuun