Enontekiön poliisi lakkautetaan – Kunta aikoo perustaa seriffin toimen

Enontekiön kunnan poliisinvirat loppuvat vuodenvaihteessa. Lapin poliisi perusteli päätöstä sillä, että Enontekiön poliisipartion poliisi oli jäämässä eläkkeelle vuodenvaihteessa ja Lapin poliisi taas aikeissa vahvistaa Kittilän poliisia.



Suomen kolmanneksi suurin kunta aikoo nyt vastata turvallisuushaasteeseen omalla seriffillä. Seriffi tuo turvaa kuntalaisille ja matkailijoille.

Me emme jätä tätä tähän vaan käytämme kaikki keinot, että poliisi säilyy Enontekiöllä, sanoi Enontekiön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen tuolloin.

Päätös poliisittomuudesta on huolestuttanut kuntalaisia. Liikenteenohjausapua on jo nyt jouduttu kysymään Norjasta.

Meiltä on lopetettu myös rajavartio. Viime viikolla poliisia odotettiin 2,5 tuntia uhkaavassa tilanteessa Hetassa. Jos tilanne olisi ollut Kilpisjärvellä, odotusaika olisi venynyt viiteen tuntiin, Seppo Alatörmänen kuvailee nykytilannetta.

Saamelaisalueen viranomaisia työllistävät lisäksi muun muassa porovarkaudet sekä maastoon eksyneet ihmiset.

Kuntalaisten turvallisuuden tunne palautetaan, ja mahdollisena ratkaisuna tähän voisi olla kunnan perustama seriffin toimi. Toimi olisi voimassa, kunnes kuntaan saadaan jälleen poliisi, kunnanvaltuuston puheenjohtaja summaa.

Enontekiön seriffiksi on jo ilmoittautunut Antti Tonteri. Hänellä on vankka paikallistuntemus, ja tämänhetkisenä päivätyönään hän tekee maastotarkastuksia.

Enontekiön poliisi lakkautetaan – Kunta aikoo perustaa seriffin toimen

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun