Kotimaisen lohifileen myynti yllätti – Saimaan Tuoreen fileet myytiin loppuun viikossa

Viime viikolla markkinoille ympäri Suomen tuotujen Saimaan Tuoreen annoskokoisten fileiden menekki yllätti täysin sekä kaupan että kalankasvattajan.



Saimaan Tuoreen Varkaudessa sijaitseva kalankasvatuslaitos käynnistyi helmikuun alussa, eikä se pyöri vielä täysillä. Viimeinen erä kaloja on lähtenyt kauppoihin.

Sen jälkeen joudutaan odottelemaan pari kuukautta, että kalat ehtivät kasvaa ja saadaan seuraavat myyntiin. Tämä on todella harmillista, koska menekki oli kova. Kalat lähtivät kauppojen hyllyistä kuin hauki rannasta, Saimaan Tuoreen toimitusjohtaja Jarkko Alho sanoo.

kiertovesikasvattamo tuottaa miljoona kiloa kirjolohta vuodessa ja toimii hyvin eri tavalla kuin perinteiset kalankasvattamot. Koko ketju mätimunasta lautaselle on mietitty uusiksi. Kiertovesilaitoksessa kasvavien kirjolohien liha on tuoretta, terveellistä, puhdasta, ympäristöystävällistä ja aina sataprosenttisen jäljitettävää. Kalojen ruokinta on tarkkaan optimoitu, jotta ne kasvavat tasaisesti ja niiden lihan omega-3-rasvahappokoostumuksesta tulee mahdollisimman hyvä.

Kalat kasvavat Saimaan jo valmiiksi puhtaassa vedessä, jota puhdistetaan koko kasvatuksen ajan biofilttereillä. Tämä edistää kalaterveyttä ja vähentää merkittävästi kasvatuksen ympäristökuormitusta Alho sanoo.

Saimaan Tuoretta myydään yhden ja kahden fileen paketeissa, joista yhden fileen paketit tulivat ensimmäisenä kauppoihin helmikuun 7. päivä. Kalat ovat myynnissä valtakunnallisesti lähes kaikissa Prismoissa ja S-marketeissa. Lisäksi niitä saa valikoiduista K-kaupoista.

Meillä on kalankasvatusaltaissa seurantakamerat. Olemme miettineet, että laittaisimme livefeedin niistä nettiin. Ihmiset voisivat seurata kalojen kasvamista ja vaikka pistää pystyyn veikkauksen koska niitä taas saa, Alho nauraa.

Kategoria(t): ruoka Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa