Lidlin kortti-kampanja alkoi vilkkaasti – Kassoilla nähty joulukortteja, kuntosalikortteja ja itse tehtyjä alennuskortteja

Lidlin eilen alkanut Kortti kuin kortti -kampanja on tuonut mukavaa säpinää myymälöihin eri puolilla Suomea. Kassoilta kerätyn palautteen mukaan kampanja on tuonut hauskoja kohtaamisia ja asiakkailta on tullut valtavasti positiivisia kommentteja.

Asiakkaamme ovat lähteneet upeasti mukaan hyvän mielen kampanjaamme ja osoittaneet huikeaa huumorintajua ja kekseliäisyyttä, kaupallinen johtaja Timo Hansio sanoo.

Osa asiakkaista on varannut kauppaan lähtiessään mukaan joulu- tai postikortin kassalle näytettäväksi. Jotkut taas ovat askarrelleet kampanjaa varten itse uniikin ”alennuskortin”. Sellaisen oli tehnyt esimerkiksi 5-vuotias Eedla.

Lidlin sosiaalisen median kanaviin tulleista kuvista on bongattu esimerkiksi visakoivusta höylätty ”visakortti” ja Pokemon-kortti.

Suurin osa kassoille esitetyistä korteista on ollut kuitenkin erilaisia etu- ja kanta-asiakaskortteja, kuntosalikortteja tai Kela-kortteja.

Kortti kuin kortti -kampanja on voimassa kuluvan viikon päättyen sunnuntaina myymälöiden sulkeutuessa.

Eilen nähtiin yksi Lidl Suomen historian kovimmista maanantaimyynneistä. Asiakkaat ovat selvästi ottaneet tämän kampanjan omakseen, Hansio jatkaa.

Lidl antaa kuluvalla viikolla yli 25 euron ostoksista 10 prosenttia alennusta, jonka saa näyttämällä kassalla mitä tahansa lompakosta löytyvää korttia. Kampanja on voimassa kaikissa Lidl-myymälöissä 12.–18.3.2018.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa