Pienellä vaivalla helposti säästöjä – Näin meillä säästetään

Pienellä vaivalla syntyy arjessa helposti säästöjä. Tämä blogikirjoitus antaa vihjeitä näiden pienten asioiden löytämiseen. Näin meillä säästetään:



Valaistus:

Sammuta valot poistuessasi huoneesta ja säästät helposti rahaa. Myös led-lamppuihin siirtyminen tuo pienemmän sähkölaskun. Sytytä kynttilöitä ja vietä tunnelmallisia hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa.

Ruoka:

Valmista ruokaa suurempia annoksia kerralla. Tämä säästää myös aikaa ja rahaa. Älä pelkää tuotteita, joissa on kivoja punaisia lappuja. Niillä säästä rahaa ja hävikki on pienempää. Älä myöskään heitä syömäkelpoista ruokaa roskiin, sillä sitä voi myös pakastaa tai jalostaa uudeksi ruoaksi. Unohda myös ne einekset.

Vesi:

Älä juoksuta vettä huviksesi vaan sammuta hana aina, kun siihen on syytä. Tutkimuksen mukaan jättämällä hanan auki hampaiden harjaamisen ajaksi tuhlaat noin 19 litraa vettä. Vuodessa keskivertosuomalainen siis heittää tällä tavalla Kankkulan kaivoon jopa 13,8 tuhatta litraa vettä.

Kirjasto:

Maiju lainaa kirjoja kirjastosta ja se säästää paljon rahaa, kun ei tarvitse ostaa kaikkia kirjoja itselle. Harry Potter on kuitenkin poikkeus ja ne kirjat löytyvät hyllystä.

Netflix ja Spotify:

Monien säästövinkkien mukaan Spotify ja Netflix ovat rahaa vieviä asioita. Maksaahan niiden käyttäminen, mutta säästöt ovat suuret. Elokuvien sekä musiikin ostaminen tulisi paljon kalliimmaksi.

Tässä muutama vinkki, jolla säästät rahaa helposti. Netistä löytyy paljon kaikenmaailman vertailusivustoja joilla voi etsiä halvempia tuotteita yms. Niihin en nyt tarkemmin paneudu, sillä itse en henkilökohtaisesti niitä paljoa käytä, koska säästäminen menee minulla helposti pakkomielteeksi.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa