Siirry sisältöön

Kunta heitti miehen kadulle – Asuu nyt ruotsinlaivoilla

Ruotsin Nynäshamnissa konsulttina työskennellyt Björn Mattsson jäi työttömäksi, alkoi sairastella ja erosi. Tämä ajoi Mattssonin elämän luisuun.

Aftonbladetin mukaan viisikymppinen mies haki viime syyskuussa apua Tukholman Spångan kaupunginosahallinnolta, joka sijoitti hänet väliaikaismajoitukseen Kungens Kurvaan Tukholmaan.

Miestä vaadittiin muuttamaan yli 300 kilometrin päähän Hagforsiin Värmlandiin tai hän ei enää saisi apua.

He laittoivat vuokrasopimuksen pöydälle ja odottivat minun allekirjoittavan sen. Kun esitin heille kysymyksiä, he eivät vastanneet.

Mattssonin kysely tulkittiin asunnosta kieltäytymisenä ja hänet heitettiin kadulle. Seuraavaksi sosiaalityöntekijät ilmoittivat, ettei hän ollut etsinyt asuntoa riittävästi ja hän ei ollut enää oikeutettu apuun.

Olen hakenut lähes 700 asuntoa, mutta heti kun mainitsen sosiaalipalvelun osuuden, saan kylmää kyytiä. Mielestäni olen hoitanut oman osuuteni, Mattsson sanoo.

Mattsson on ratkaissut asunto-ongelmansa risteilemällä ruotsinlaivoilla Tukholman ja Maarianhaminan väliä. Lippu maksaa vajaat kymmenen euroa, ja hintaan kuuluu aamiainen.

Mattsson on selvittänyt, että Hagforsista tarjotun asunnon vuokranantajalla on huono maine, ja Ruotsin maahanmuuttovirasto oli juuri katkaissut yhteistyön tämän kanssa.

Kiinteistö oli huonossa kunnossa. Vuokra-asunnot ovat homeisia, ja niissä on torakoita ja rottia. Yksi huonoimmista listallamme. Maksamme viimeiset vuokrat toukokuussa, osastopäällikkö Susanna Wahrolin kertoo.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.