Asenneongelmaisia näytteilleasettajia, vappubrunssia… – Näin viikko eteni

Yksi viikko alkaa jälleen olla taivallettu loppuun, joten on aika kirjoittaa raporttia siitä. Viikkoon mahtui muun muassa ulkoilua, hyvää ruokaa sekä asenneongelmaisia näytteilleasettajia rakentajamessuilla.

Tällä viikolla vietettiin vappua ja se sujui rauhallisissa merkeissä. Ei löydetty kaupungista sopivaa vappubrunssia, joten valmistettiin itse. Menussa oli kolmioleipiä itse tehdyllä meetvurstitäytteellä, belgialaisia vohveleita Lidlin savulohviettelystäytteellä sekä valkosipulisia ranskalaisia. Kuten kuvista huomaat niin myös Topi oli vappufiiliksissä.



Lidlissä tulee uudet tarjoukset voimaan torstaina, joten kävimme Topin kanssa vähän ostoksilla. Samalla tuo sammakko pääsi ensimmäistä kertaa ulkoilemaan tänä keväänä. Oli kyllä mielenkiintoista ajella tuon Laitaatsalmen uuden sillan työmaan kohdalla. Kevytliikenne kulkee nimittäin aivan työmaan vieressä.

Tälläkin viikolla on tullut leivottua paljon. Tällä hetkellä on siis kova innostus leipoa ja valmistinkin perjantaina ruoaksi jauhelihapiirakkaa sekä kahviherkuksi sitruunaista mustikkakääretorttu. Lisäksi eräs ilta paistoin rahkalettuja, mutta ne olivat niin herkullisia ettei kuvaa ehditty ottaa.

Sunnuntaina kävin rakentajamessuilla Savonlinnan jäähallissa. Rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen sijaan sain kokea asenneongelmaiset näytteilleasettajat, sillä vain harva edes yritti esitellä tuotteitaan. Ehkäpä heidän mielestään vammainen ei voi olla potentiaalinen asiakas. Ja Sinulle Elisan edustaja erityisesti terveisiä: avustajani ei voi vaihtaa liittymiäni, mutta itse voin tarvittaessa vaihtaa ne pois teiltä.

Messuilla vierailun jälkeen kävin pienellä ajelulla ihanan lämpimässä säässä. Ehkäpä kohta alkaa olla jo niin lämmin, että voisi jättää pipon päästä.

Näin eteni siis täällä suunnalla viikko. Mitenkäs sinun viikkosi on kulunut?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa