Kevät muuttui kesäksi – Viikon kuulumiset

Yksi viikko alkaa olla jälleen ohi, joten on aika julkaista perinteinen juttu kuluneesta ajasta kuvien kera. Viikon aikana tullut ulkoiltua urakalla, sillä kesä on vihdoin tullut.

Varma kevään merkki on se, että sähkärin mittariin alkaa tulla kilometrejä kiihtyvää tahtia. Maanantaina tehtiin ihana keväinen ajelu kaupungilla ja mittariin kertyi lähes 10 kilometriä. Minä niin nautin lämmöstä sekä ajeluista ympäri kaupunkia. Puissa alkoi näkyä vihreää ja bongattiin ensimmäiset voikukat.

Alkuviikosta pystyi puhumaan keväästä, tilanne kuitenkin muuttui nopeasti. Viikon aikana lämpötilat ovat nousseet kesäisiin lukemiin. Luonto on puhjennut vihreyteen nopeasti ja ulkona on todella kaunista. Jopa minä vilukissa pystyin jättämään hupparin kotiin.



Ruoka kuuluu jokaiseen päivää ja kuvata sitä myös pitää. Edulliset Matsmart ostokset pitävät huolen siitä, että meillä syödään pastaa lähiaikoina. Ensimmäisessä kuvassa on lohipastaa. Tällä viikolla on tullut syötyä myös makkaraa ja parsaa. Pakastintakin on tullut tyhjennettyä, että jäisi rahaa enemmän tulevaan reissuun.

Savonlinnasta löytyy näin kesäisin todella upeita maisemia kuvattavaksi. Tämä asia tuntuu jäävän turhan usein perinteisen Olavinlinnan varjoon. Tässä muutama otos:

Viikko on hyvä päättää helteeseen, joka jatkuu tulevallakin viikolla. Hyvää uutta viikkoa jokaiselle. 🙂

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa