Museoviikkoa vietetään ensi viikolla – paljon tapahtumia ja ilmaispäiviä

20. kertaa järjestettävää Museoviikkoa vietetään museoissa eri puolella Suomea 15.–20.5. Tänä vuonna viikon teema on Verkostot esille. Museoviikon kohokohta on Kansainvälinen museopäivä 18.5.

45 museota eri puolilta Suomea on ilmoittanut Museoviikon tapahtumiaan Museoliiton ylläpitämään museoviikko.fi-kalenteriin. Kalenterista voi kätevästi selata kunkin alueen, museon tai päivän tapahtumat. Useimpiin viikkoon osallistuviin museoihin on vapaa pääsy.

Työpajoja ja keskustelutilaisuuksia

Etelä-Pohjanmaalla Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo tarjoaa työpajoja ja -näytöksiä ja Nelimarkka-museossa on Kulttuuriyhdistys Karikon esitys.

Keski-Suomessa on ohjelmaa Jyväskylän yliopiston tiedemuseossa/ Kulttuurihistoriallisessa museossa, Saarijärven museossa ja Alvar Aalto -museossa. Esimerkiksi Saarijärven museossa Pohjoisen Keski-Suomen kotiseutu- ja taiteilijayhdistysten jäsenillä on keskustelutilaisuus teemalla seutukunnan museo ja ystävien yhteistyö.

Pohjois-Savossa on ohjelmaa Kuopion taidemuseossa, Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa ja Varkauden museoissa. Varkaudessa vietetään museoiden yötä 18.5. Varkauden Museonystävät järjestävät visailun, jossa mietitään museoiden tulevaisuutta ja millainen on uusi varkautelaisten yhteinen museo.

Turussa Lönnströmin taidemuseo, Sibelius-museo ja Turun kaupungin musiikkikirjasto järjestävät wikipajan. Wikipajan aiheena on Lönnströmin taidemuseon ja kuvataiteilija Jani Ruscican Flatlands-yhteistyöprojekti.

Museot perheille ja lapsille

Teemaviikon kunniaksi museoissa järjestetään runsaasti lasten ohjelmaa. Muun muassa Suomen Ilmailumuseossa vietetään Lasten päivää ja Tekniikan museossa on Kummitusten yö 19.5.

Lelumuseossa on leikkituokioita useana päivänä ja Vantaan kaupunginmuseossa on Kyllin kestit koko perheelle. Ilmaistapahtuma käynnistää Kylli-hankkeen, jossa määritellään Vantaan kulttuuriympäristölinjaukset yhdessä kaupunkilaisten kanssa.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa