Matkailu apuvälineiden kanssa – Hyödyllisiä vinkkejä

Alunperin oli tarkoitus muistella matkaamme Kööpenhaminaan, mutta tämä ensimmäinen kirjoitus karkasi aiheesta. Kirjoitus käsittelee matkustamista henkilökohtaisten avustajien ja apuvälineiden kanssa.

Apuvälineiden kuljettaminen tuo haasteita, mutta niiden mukana oleminen on matkan onnistumisen kannalta tärkeää. Tällä kertaa jouduttiin myös tilanteeseen, jossa apuväline menee rikki.

Ongelmat alkoivat heti laivan päästyä liikkeelle kohti Tukholmaa. Huomasimme nimittäin, että nosturi ei toiminut. Eteen tuli siis tilanne, joka uhkasi tuhota koko matkan. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme kokeilemaan minun nostamista käsin ja se onnistuikin hyvin. Siitä suuri kiitos avustajille. Koko matkaa ei kuitenkaan olisi voinut tehdä näin, joten matkan jatkaminen Ruotsista eteenpäin ei ollut vielä varmaa.

Seuraavaksi aloimme etsiä apuvälineiden vuokraamista Kööpenhaminasta, mutta nosturin vuokraajaa ei Googlen avulla löytynyt. Niinpä kyseltiin neuvoa Scandic Copenhagen -hotellista. Sattuikin sitten todella hyvä tuuri ja siellä on nosturi varattu asiakkaiden käyttöön. Saatiin lopulta huokaista helpotuksesta, kun reissun jatkuminen varmistui.

Scandic edelläkävijä

Scandic-hotelliketjun mukaan nosturi on saatavilla heidän 28 hotellissa Pohjoismaissa sekä Scandic Berlin Potsdamer Platz -hotellissa Saksassa. Suomesta nosturi löytyy Helsingin Scandic Simonkentästä ja Scandic Parkista sekä Scandic Tampere Stationista ja Scandic Oulusta. Tässä on siis yksi hyvä syy  lisää suosia kyseisen ketjun hotelleja.

Tähän mennessä olemme ihmeen hyvin säästyneet matkoilla ilman suurempia ongelmia apuvälineiden kanssa. Yhden kerran hengitystuen akut hyytyivät Lontoossa, mutta niiden suhteen hätä ei ole akuutti, sillä laite saa virran sähköpyörätuolin akuista ja niissä on myös sisäinen akku.

Tuuri on ollut hyvä, kun miettii, että miten paljon apuvälineitä mukana kulkee. Normaalien matkatavaroiden lisäksi mukana on sähköpyörätuolit, hengitystuet ja niiden kostuttimet yms, suihkutuoli sekä nosturi. Tuo tavara määrä tuo paljon haasteita ja ihmetystä esimerkiksi junalla liikkuessa. Kaikkia noita kuitenkin tarvitaan, että reissumme onnistuisi.

Mitäpä tästä reissusta sitten opittiin. Jatkossa selvitämme jo etukäteen, että mistä määränpäässä voi vuokrata apuvälineitä. Tuo Scandicin nosturi tuo myös mahdollisuuden lähteä reissuun ilman omaa nosturia.

Apuvälineiden kuljettaminen junassa on maksutonta ja esimerkiksi usean yhtiön lentokoneissa voi kuljettaa korkeintaan kaksi liikkumisen apuvälinettä tai pyörätuolia henkilökohtaiseen käyttöön.

Lopuksi vielä vinkkejä henkilökohtaisen avustajan kanssa matkustavalle. Viime aikoina asia on ollut esillä useassa paikassa, mutta moni ei ole edelleenkään tietoinen asiasta.

Matkoilla henkilökohtaisesta avustajasta koituneita kuluja voi hakea takaisin vammaispalvelusta. Vammaispalvelulain mukaan kunnan korvattaviksi tulevat myös kohtuulliset ja työsuhteesta syntyneet välttämättömät kulut. Eli matkustaessa avustajan hotellihuone, junaliput, pääsyliput ja kaikki muu vastaava. Kunnat tulkitsevat lain monella tapaa eli kohtuullisuus on hyvin laaja käsite. Monelle ongelmaksi koituu se, että kulut pitää maksaa ensin itse ja hakea takaisin jälkikäteen.

Rohkeasti vaan matkustelemaan maailmalle apuvälineistä huolimatta. Matkustaessa eteen voi tulla kaikenlaisia vaikeuksia, mutta se piristys, jota matkailu tuo arkeen voittaa nuo murheet.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa