Ei kovin kesäisen viikon kuulumiset

Heinäkuun ensimmäinen viikko alkaa pian olla ohi jä on aika kirjoittaa juttu kuluneen viikon kuulumiset tänne blogin puolelle.

Maanantaina vietettiin Maijun nimipäivää, jonka kunniaksi leivoin valkosuklaa-salmiakki juustokakkua. Siihen tuli vain kolmea raaka-ainetta; kananmunaa, tuorejuustoa sekä suklaata. Resepti löytyy täältä.

Kuluneen viikon sää ei ole ollut kovinkaan hyvä, eikä ole tullut kauheasti ulkoiltua. Oikeastaan vain yhtenä päivänä oli lämmin kesäinen päivä. Muuten on ollut kova ja viileähkö tuuli, jolloin pihalla piti etsiä lämpimiä paikkoja.



Viikkoon on tietenkin kuulunut myös jalkapallon MM-kisat, jotka pelataan Venäjällä. Omat suosikit ovat jo pudonneet tai eivät päässeet edes koko kisoihin. Pohjoismaat pelasivat hyvin, sillä Ruotsi pääsi kahdeksan parhaan joukkoon, Tanska 16 joukkoon ja Islanti oli myös mukana. Mutta missä Suomi? Mestariksi veikkaan nyt Belgiaa.

Ostin Kinderin välipalapatukoita, mutta ne olivat suuri pettymys. Maiju taikoi niistä kuitenkin juustokakun, johon ne sopivat erinomaisesti. Maiju valmisti meille myös viikonlopuksi erittäin maukasta nyhtökaura-bolognesea ja spagettia. Välillä on hyvä syödä kasvisruokaakin.

Tässä kuluneen viikon tapahtumat lyhyesti kerrottuna. Toivottavasti tuleva viikko olisi hieman kesäisempi ja päästäisiin nauttimaan auringosta sekä lämmöstä.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa