Cheekin ura päättyi – Konsertin järjestelyt pettivät, pyörätuolista ei nähnyt mitään

Kesän 2018 päätös nähtiin lauantaina Lahdessa, kun Cheekin ura päättyi mäkimontussa. Kyseessä piti olla haikeat jäähyväiset yhdelle suosikeista, mutta homma niin sanotusti kusi pahemman kerran.

Yövyttiin Tikkurilassa, kun invahuoneita hotelleista ei lähempää löydetty. Ja ei oltu myöhässä liikkeellä, sillä yritettiin varata huoneita jo viime vuoden lopulla.

Itse mokattiin junalippujen suhteen, kun liian myöhään huomattiin, että Lahteen menevät paikallisjunat eivät ole esteettömiä. Kaukojunaan saatiin liput, mutta oltiin perillä keikan alettua. Junissa on siis vain kaksi paikkaa pyörätuoleille.

Minulle oli annettu lupa kuvata järjestelmäkameralla, joten menin hakemaan mediapassia. Nimeni toki puuttui listalta, mutta luvan varmennus tehtiin hetkessä puhelimella.

Lupaa hakiessani Tuisku oli ehtinyt jo lähelle pyörätuolikatsomoa, jonne meitä ei lopulta päästetty. Järjestyksenvalvojan mukaan järjestäjät pelkäsivät katsomon romahtavan. Meidät ohjattiin paikkaan, josta näimme Cheekin vain screenin kautta. Musiikki kuului paikalle hyvin, mutta eihän se sama asia ole.

Alkuperäiseen pyörätuolikatsomoon oli pääsy ainoastaan pyörätuolilipuilla, jonne meillä oli liput. Järjestyksenvalvojat olivat virheellisesti päästäneet pyörätuolikatsomoon myös muita liikuntarajoitteisia asiakkaita. Pyörätuolipaikkoja oli kymmenen, mutta paikalle saapui kuitenkin 20–30 pyörätuolilla liikkuvaa.

Miettikkääpä 30 000 paikasta oli varattu 0,033 % pyörätuoleilla liikkuville. Järjestäjä oli näin suurissa ongelmissa, kun pyörätuolilla liikkuvia olikin 0,1%. Eihän vammaiset käy missään, unohdin…

Tapaus on saanut paljon huomiota mediassa ja minuun on oltu yhteydessä järjestäjän puolelta. Paljon on selitetty, mutta eihän tätä voi mitenkään korvata. Toivottavasti ottavat edes opikseen tästä.

Tapahtuman turvallisuuspäällikön mukaan kaikki katsojat saivat jonkinlaisen paikan, josta he näkivät keikan. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä yhtään kertaan ei lavalle suoraan nähty.

Ehkäpä tapahtumien järjestäjät voisivat ottaa pyörätuolilla liikkuvia ihmisiä mukaan suunnitteluun tai katsoa itse yksi keikka pyörätuolissa istuen.

Katsotaan nyt miten asian selvittäminen etenee. Ymmärrettävästi tarkempaa raporttia ei konsertista tule. Ikävä juttu senkin puolesta, kun kerrankin olin ennakkoon tähän varautunut kuvausluvalla yms.

Kuvat otti avustaja, joten ne eivät kerro mitään meidän näkyvyydestä. Ulkopuoliset lähteet YLE ja ESS.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa