Kööpenhaminan valloitus: Toisessa osassa historiaa sekä gluteenitonta ruokaa

Kööpenhaminan matkasta julkaistu juttu saa nyt odotetusti jatkoa. Aiemmin julkaistu kesäkuisen matkan ensimmäinen osa on luettavissa täältä.

Torstaina sivistimme itseämme käymällä Tanskan kansallismuseossa. Vuonna 1849 avatussa kansallismuseossa esitellään sekä tanskalaisen että ulkomaalaisen kulttuurin historiaa. Museossa riitti katsottavaa useaksi tunniksi, vaikka osa näyttelystä käytiin nopeasti läpi.

Mielenkiintoisin osa näyttelyistä mielestäni oli viikingit ja heidän aikakautensa. Näyttelyssä oli muun muassa viikinkilaiva. Tässä kuvia museosta:

Kulttuuri sai aikaan nälän ja ruokaa löytyi tällä kertaa Hard Rock Cafesta. Sieltä löytyi yllätyksekseni myös laaja gluteeniton ruokalista. Tilasin pulled pork -leivän ja se oli yllättävän iso annos. Tuiskun syömässä hampurilaisessa gluteeniton sämpylä oli sama kuin tuo leipä. Sämpylä oli kuivahko, mutta onneksi pelkkä täyte sekä ranskalaiset perunat täyttivät vatsan.



Frederiksberg

Perjantai kului lähes kokonaan Fredriksbergin kunnassa, joka sijaitsee Kööpenhaminan sisällä. Frederiksberg on pinta-alaltaan Tanskan pienin, mutta asukasluvultaan seitsemänneksi suurin kunta.

Frederiksbergissä sijaitsee linna, jonka rakennutti kuningas Fredrik IV vuosina 1699–1735, ja se edustaa italialaista barokkityyliä. Linna toimi kuninkaallisena kesäresidenssinä 1800-luvun puoliväliin saakka. Linnan voi nähdä sisältä vain joka kuukauden viimeisenä lauantaina. Upea puisto ympäröi linnaa, tosin nyt porottava aurinko oli polttanut osan nurmikosta.

Samalla reissulla olisi voinut käydä vieressä sijaitsevassa Kööpenhaminan eläintarhassa. Lontoon eläintarhan jälkeen ei oikein ole pienet eläintarhat kiinnostaneet, joten kävimme syömässä ja ostoksilla Frederiksberg Centret -ostoskeskuksessa.

Ostoskeskuksen ravintolavalikoima ei ollut mitenkään ihmeellinen, joten päädyimme syömään pizzaa Classic Pizza -ravintolaan. Samalla saatiin kuulla, että kyseinen ketju on suomalainen. Gluteeniton pizzapohja oli todella hyvä ja muutenkin koko ruoka oikein maistuva.

Frederiksberg Centret -ostoskeskus ei mielestäni ollut mitenkään erikoinen paikka. Ostettavaa sieltä toki löytyi, mutta kaupat eivät paljoa eronneet muista Pohjoismaiden ostoskeskuksista. Hotellille palasimme metrolla, joka osoittautui erittäin hyväksi pyörätuolilla liikkuville. Metro on ihmeen uusi juttu Kööpenhaminassa, sillä se on avattu vuonna 2002. Se on alusta alkaen ollut täysin automatisoitu.

Kööpenhamina

Tässä siis toinen osa tuosta kesäkuisesta Kööpenhaminan matkastamme. Kolmas ja viimeinen tulee ulos myöhemmin, eli viimeistään ennen joulua.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa