Sairastelua kesäisessä kelissä

Elokuu vaihtui tällä viikolla kalenteriin ja samalla säät muuttuivat epävakaisempaan suuntaan. Tapahtumia tähänkin viikkoon on mahtunut raportoitavaksi saakka.



Viikko ei alkanut kovin vahvasti, sillä sähköpyörätuolini päätti olla virraton. Romu lähti huoltoon ja päädyin istumaan vanhaan noboon. Tein ihmeen ja lähdin ulos muiden työnnettävänä. Yleensä en millään siihen suostu, mutta lämpö varmaan sekoitti pääni. Onneksi sähkäri saatiin kuntoon jo seuraavaksi päiväksi.

Alku viikkoon mahtui myös sairastelua, kun poskionteloa kävi kolottamaan. Päätin (Maiju pakotti) sitten mennä lääkäriin ja tulehdushan sieltä löytyi. Onneksi menin ajoissa, eikä tulehdus ehtinyt pahaksi. Lihassairauteni takia täytyy olla varovainen flunssan suhteen, sillä ne voi kääntyä nopeasti jopa keuhkokuumeeksi.

Kuumetta ei onneksi ole ollut, joten ulkoilemassa on hyvin voinut käydä. Alla on ulkona otettuja kuvia. Yhdessä kuvassa on kävelytie, jonne ei kovin usein pääse, sillä yleensä se on veden alla.

Olemme saaneet seurata ikkunoista kohta kaksi vuotta, kun Savonlinnan Laitaatsalmeen on rakennettu uusia siltoja. Ensimmäinen silta valmistui autoliikenteelle jo viime vuoden puolella ja siitä asti on odotettu, että myös kevyt liikenne pääsisi sillalle. Tällä viikolla odotus palkittiin ja sillalle päästiin. Näin hienot maisemat on tuolta lähes 25 metrin korkeudesta.

Tämmöinen viikko siis tällä kertaa. Ensi viikolla lähdemme reissuun vähän erikoisempaan paikkaan, mutta siitä lisää myöhemmin.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa