Blogin uusi tie – ”Ikävistä uutisista alkoi tulla huono olo”

Moni lukija on varmaan jo huomannut, että blogiin ei ole enää julkaistu uutisia syyskuussa. Kyseessä on pitkään mielessäni liikkunut kokeilu, joka todennäköisesti jää pysyväksi.



Syynä muutokseen on lähinnä kyllästyminen jatkuviin huonoihin uutisiin. Tai oikeastaan voisi sanoa, että kyllästymiseen johti myös näiden kyseisten uutisten suuri suosio. Jostain syystä vain ikävät uutiset houkuttelivat isoa yleisöä. Uutisista alkoi tulla itsellekin huono olo.

Jatkossa yritän panostaa juttujen laatuun, enkä määrään. Tarkoituksena olisi saada julkaistua vähintään yksi juttu päivän aikana. Tämä tulisi siis jollakin tavalla liittymään minun elämääni.

Blogin kävijämäärät tulenevat pienenemään muutoksen myötä. Toisaalta laadukkaampi sisältö saanee lukijat viihtymään blogissa pidemmän aikaa. Ehkäpä tiivistetty aihe houkuttelisi jopa yhteistyökumppaneita.

Mielelläni kuulisin teiltä lukijoilta mielipiteen tästä muutoksesta. Myös juttuvinkkejä ottaisin kiitollisena vastaan.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa